tiistai 26. huhtikuuta 2016

Sleepover 22.4.2016

Vaikean aamuherätyksen jälkeen suuntasin kouluun. Koulupäivä tuntui puuduttavan pitkältä. Kun se lopulta loppui saatoin kaverini toisesta koulusta juna-asemalle, jonka jälkeen menin kotiin syömään välipalaa. Sanni tuli jonkun ajan kuluttua meille ja lähdettiin kauppaan ostamaan ruokaa yötä varten. Ostoskoriin päätyi herkkujäätelöä ja irtokarkkia ainakin. Kotiin tultuamme letitin Sannin hiuksia ja rupateltiin vanhempieni kanssa niitä näitä.

Illan kuluessa nälkä alkoi kurnia masussa ja lähdettiin hakemaan pizzaa syötäväksi. Syötiin herkkupizzat ja alettiin katsoa leffaa netflixistä. Tietokone ei kuitenkaan oikein toiminut joten päädyttiin vaan toistemme seuraan ja juteltiin päälle puolenyön, niinkuin aina on tapana päästä käymään. Ajatukset on aina ihan erilaisia öisin kuin päivisin. En muistanut hakea toisesta huoneesta Sannille omaa peittoa joten hän sai tyytyä ohueen vilttiin. Yöllä tosin oli vetänyt minun peiton itsensä päälle ja jouduin nukkumaan ilman. "Ei voida ikinä muuttaa kämppiksiks koska sun huone on aina sotkunen, etkä osaa majottaa sun yövieraita oikein" kuului Sannin suusta heti aamulla herättyä.



S&S :))

 

 

 

 

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sunnuntai 17.4


Aloitettiin äidinkielen valinnaisessa kirjoittamaan omaa blogia ja aiheeksi päätin ottaa lifestyle tyyppisen blogin, ja kirjoittaa tänne arjestani.

Ensimmäiseksi päiväksi, josta kirjoitan valitsin sunnuntain kaksi päivää taaksepäin. Maanantaini oli melko tyhjä ja tapahtumaton, joten sunnuntaista riittää enemmän kerrottavaa. Olin enoni ja hänen vaimonsa luona yötä perheeni kanssa Tervossa, jotta matka Suonenjoelle olisi hieman lyhempi.

Heräilin jossain yhdeksän maissa ja söin aamupalaksi herkullista leipää ja kahvia. Laittauduin valmiiksi ja sitten päästiin lähtemään. Saavuttiin sukulaisteni hienon maalaistalon pihaan hieman 11 jälkeen ja pihalla riemukkaasti meidät vastaanotti koiranpentu Roki. Sisällä vastaanotto oli väsynyt, kun juuri Floridasta kotiin saapuneet lapset ja vanhemmat olivat toipumassa aikaero väsymyksestään.

Leikin lasten kanssa paljon ja katseltiin lomakuvia, jotka olivat todellakin näkemisen arvoisia. Syötiin herkullista italianpataa ja syötiin syntymäpäiväherkkuja, jotka oli leivottu 1 vuotiaan pojan kunniaksi. Maha oli kyllä täynnä koko loppupäivän. Oli tosi kivaa nähdä tärkeitä sukulaisia pitkästä aikaa ja viettää mukava päivä heidän kanssaan.

Viiden jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin kotiin päin ja vaille kahdeksan oltiin taas Kiuruvedellä. Illalla tein nopeasti vielä koulujuttuja ja puhuin puhelimessa jonkun aikaa, koska en saanut unen päästä kiinni. Seuraavana aamuna sitten nouseminen aika väsyneenä kouluun.