Vappu viikonloppuni alkoi junaan kiiruhtamisella heti koulusta päästyäni. Matkustin junalla Kuopioon pieni laukku olalla, ihan liian täynnä vaatteita ja muuta tavaraa. Iisalmessa juna-asemalla hihasta kiinni nappasi vanha ystävä, jonka kanssa rupatellessa meni matka ravintolavaunussa rattoisasti Siilinjärvelle saakka. Kuopiossa vastassa oli Johanna, jonka kämpälle olin menossa viettämään aikaista vappua.
Hypättiin ensimmäiseen bussiin, joka sattui kohdalle ja ajeltiin kohti Neulamäkeä. Johannan ihana äiti oli ostanut meille herkulliset mustikkamuffinit ja herkuteltiin niitä jutellen kuulumisia, emme olleet nähneet taaskaan moneen viikkoon. Nälkä alkoi kurnia minun vatsassani illan myötä ja päätettiin lähteä takaisin keskustaan viettämään iltaa. Tarjosin Johannalle ruoat keskustan Hesburgerilla ja lähemmäs kolme tuntia istuimme nurkkapöydässä, juoruillen ja rupatellen. Lopulta selvittiin lähtemään ja vaihdettiin paikkaa ulos, katselemaan ohikulkevia ihmisiä perjantai-illassa. Kello tikitti lähemmäs puoltayötä, kun väsymys alkoi painaa ja lähdimme kierrellen takaisin kohti tyhjänä odottavaa kämppää. Letitin Johannan hiuksia ja juteltiin taas paljon lisää. Löysimme jääkaapista pizzaa ja syötiin sitä vielä ennen, kuin alettiin nukkumaan noin kahden tai kolmen aikoihin.
Aamu alkoi hektisissä merkeissä. Johannalla oli lähtö Siilinjärvelle peliin ja meille tuli todella kiire lähtö. Pakattiin pikavauhtia pelikamat laukkuun ja lämmitin makaroonilaatikkoa syötäväksi, jotta energia riittää pelaamiseen. Juostiin bussiin juuri ja juuri ajoissa ja Johannan vielä tarkistaessa kamppeitaan istuin takapenkille ja laitoin Johannan hiukset pelikuntoon. Kerettiin käydä ostamassa vielä jäätelöt ja sitten bussi lähti kohti Siilinjärveä. Heipattiin ja lähdin etsimään lisää seuraa aurinkoisesta Kuopiosta. Soitin muutamille sukulaiselle ja sopivasti pari heistä olivatkin jo torilla tekemässä vappuostoksia. Liittäydyin heidän seuraan ja käytiin kahvittelemassa ihanassa Houkutuksessa. Vaihdettiin kuulumisia ja muutaman tovin päästä he heittivät minut isin työpaikalle, josta sitten lähdin takaisin Kiuruvedelle. Kävin nappaamassa vielä tonnikalasalaatin mukaan matkaevääksi!
Kiuruvedellä meidän perhe oli kutsuttu viettämään vappua tätini kotiin ja ajettiin sitten suoraan sinne. Siellä meitä odottikin Tätini miehensä kanssa, äiti sekä mummo. Siellä syötiin herkullista kakkua ja nostettiin kuohuvamaljat ilmaan!
Illan mittaan luikin uuvuttavista aikuisten keskusteluista ovelle ja kipitin Sannin luokse pakoon kyllästymistä. Tavattiin Pinjan luona Petraa ja lähdettiin käymään katsomassa löytyisikö keskustasta jotain tekemistä. Pinja oli vähän kipeä, joten hän jäi kotiin odottelemaan meitä takaisin kauppareissulta. Kaupassa vastaan tuli kavereita joiden kanssa rupateltiin hetki ja sitten lähdettiin kävelemään takaisin kohti Pinjan kotia. Mentiin istuskelemaan puistoon, kuunneltiin musiikkia ja otettiin kuvia. Ilma oli ihana, kun aurinko oli juuri laskemassa ja siivilöityi kuusen oksien välistä maahan.
Pinjan äiti kutsui meidät juomaan muutamat lasilliset simaa ja syömään herkkudonitseja ja sipsiä. Oli niin hyvää! Ilta oli mukava ja harmitti jättää Pinja kotiin, kun meillä vielä riitti energiaa jatkaa iltaa. Lähdettiin siis takaisin keskustaan päin Sannin ja Petran kanssa. Nähtiin lisää tuttuja ja toivoteltiin hyvää vappua. Istuskeltiin Sofian ja Hannen kanssa torilla hetkinen ja jatkettiin siitä vielä Petran kotia kohti. Ilta oli kääntymässä jo yöksi ja kylmä kiiri sormiin ja varpaisiin Auringon laskeuduttua. Äiti ja isä olivat pyöräilemässä kotia kohti juhlapaikasta ja pomppasin isin tarakalle koulun risteyksestä. Olin hirmu väsynyt jo kotiin saavuttua enkä jaksanut pysyä valveilla enää kauaa.
Kaikin puolin vappu oli erittäin mukava ja nautin ihanien ihmisten seurasta!




Kivoja kuulumisia :)
VastaaPoistaihania kuvia💕💕
VastaaPoistaKirjotat hirmu hyvin ja ihania kuvia! :)
VastaaPoistaupea teksti :)
VastaaPoistaKirjotat tosi paljo ja tekstit on tosi hyviä :)
VastaaPoistaKirjotat ihan hirveen hyvin, ja ihania kuvia! :)
VastaaPoistaKirjotat ihan hirveen hyvin, ja ihania kuvia! :)
VastaaPoistaihania kuvia ja hyvä teksti! :)
VastaaPoista